Merta etsimässä

Lähdin etsimään merta ja suuntasin kulkuni länsirannikolle Mangaloreen, kun koulusta oli sopivasti muutama päivä vapaata. Matka sinne ei ollutkaan niin yksinkertainen, sillä matkapäätös jäi viimetippaan ja kaikki yöjunat Mangaloreen oli tietysti täynnä. Niin matkasin yöjunalla Mysoreen ja jatkoin sieltä sitten aamulla matkaa bussilla. Matka ei näyttänyt kartasta katsottuna älyttömän pitkältä, mutta matkalla kyllä ymmärsin, miksi aikaa menee Mysoresta vielä reilut 7 h. Niillä kärrypoluilla joutui istumalihakset totisesti koville, sillä Suomessa on useimmat möykkyset mökkitietkin paremmassa kunnossa, kuin nämä serpentiinitiet. Eikä asiaa parantanut ainakaan se, että tiessä oli ollut aikoinaan asfaltti, mistä oli enää lähinnä muistoja jäljellä. Vuoroin ajettiin laaksossa ja taas noustiin rinnettä ylös,  mutta ihmeesti siellä mahtui bussit ja kuormuritkin toistensa ohi, vaikka välillä, kun katsoi ikkunasta ulos näkyi vaan jyrkänne alas, eikä yhtään tietä. Sain silti nukuttuakin pikkusen, mitä en totisesti tehnyt siellä yöjunan kolkkeessa, ehkä riittävä väsymys auttoi asiaa. Ihania vehreitä maisemia ja pikkukyliä näkyi reitin varrella ja niiden katselustahan minä nautin. Erääseen pikkukylään poiketessa (En tiedä oliko kylä asukasluvultaan kovin pieni, mutta tien perusteella ainakin) kuitenkin kävi niin ikävästi, että kuului vain "pssss" ja bussista puhkesi toiselta puolelta molemmat renkaat kerta rysäyksessä. Tai toinen oli hetkessä tyhjä ja toinen jäi pihisemään. Mikäs siinä sitten... Koko kylän liikenne oli seisoksissa, kun ohi ei mahtunut ja koko täysi bussilasti seisoi keskipäivän polttavimman auringon alla ihmettelemässä tapahtunutta. Ei voinut olla vertaamatta tunnelmaa sinne Suomeen... Voi sitä valituksen ja tuskan huokailujen määrää, kun esim. VR: n veturi hajosi juuri ennen Tamperetta ja joudutiin odottamaan puoli tuntia vetoapua.  Täällä ei näyttänyt kenelläkään olevan huolen häivää, erinäiset viivästyksethän kuuluu asiaan ja niin alettiin kaikessa rauhassa renkaanvaihtopuuhiin. Tosin seuraava Mangaloreen menevä bussi kerkesi ilmaantua paikalle ennen operaation valmistumista ja ahtauduttiin kaikki siihen, kun erinäisten järjestelyjen jälkeen liikennekin pääsi kulkemaan hajonneen bussin ohi. Viimeiset kaksi tuntia oli luvassa seisomakyytiä. Vaikka kyllä melko pian eräs papparainen käski nuorison istumaan tiiviimmin ja minulle vapautettiin penkinkulma istuttavaksi. Liekö järjestelyjen syynä epämääräinen hoippuminen puolelta toiselle möykkyjen mukana vai jälleen kerran erityisjärjestelyjä vain ihon ja hiusten värin perusteella, sillä kaikki muut sai seista kaikessa rauhassa ilman tiivistyksiä.

Mangalore ei eronnut kaupunkina hirveästi Bangaloresta, mitä nyt pienempi ja vähän vehreämpi ja sitä kautta viihtyisämpi. Saripukuisten naisten lisäksi täällä katukuvaan kuului melkein yhtä yleisesti mustaan burkhaan pukeutuneet musliminaiset, mutta katukuvasta erottui myös portugalilaisten aikoinaan mukanaan tuoma katolilaisuus. Kaupungissa sinänsä ei ollut mitään aivan erityistä nähtävää ja merenrantaan oli keskustasta matkaa n. 15 km. No kaupungissa olikin kiva kierrellä kauppoja ja katsella ympärille ja bussilla pääsi ihan näppärästi merta katsomaan. Lämpötila päivisin meinasi vain olla turhan polttava. Parhaalle hiekkarannalle löysin vasta lähtöpäivänä, mutta se kruunasikin sitten koko reissun. Aluksi vähän epäilin, mihin oikein olen menossa, kun bussipoika käski mun jäädä kyydistä semmosen teollisuusalueen keskelle, eikä merta näkynyt missään. Mutta teollisuusrakennusten jälkeen todella avautui merta ja hiekkarantaa silmän kantamattomiin. Tämä olikin aivan ihana paikka rentoutua ja meren aallot sai huuhtoa suurkaupungin pölyt. Onhan se aika erilaista olla tollasella upealla hiekkarannalla, mutta ainoatakaan auringonottajaa ei näy missään. Niin, turistit on Goalla ja täällä kahlasi paikalliset täysissä pukeissa. Tosin jouduin ainoana turistina olemaan kaikkialla huomion keskipisteenä, mutta sitähän se on lähes kaikkialla täällä. Vaikka kyselijöitä olikin paljon ja "Hi" ja "Hello" kuului vähän joka suunnalta, niin tuolla musta tuntu, et ihmiset oli aidon kiinnostuneita kuulemaan, mistä tulen ja mitä pidän Intiasta jne. sitten sanottiin heippa ja sain jatkaa rauhassa matkaa. Kyselijöillä ei ollu oikeesti taustalla mitään bisnesajatuksia vaan halusivat muuten vaan jutella. Mielellänihän minä muutaman sanan vaihdoin milloin kenenkin kanssa, kun näki että toiset on siitä niin aidon iloisia ja onnellisia ja saatoinhan minä tulla mukaan ryhmäkuvaan, kun se todella oli niille niin iso juttu. Yksikin perhe oli niin käsittämättömän onnellisia ku juttelin niitten kans ja tulin perhekuvaan, et perheen tytöt olis halunnu mut kyläänki ihan väkisellä. Olisinhan mä voinu mennäkin, ellen olis ollu lähössä samana iltana. Tuon rannan tarkka uimavalvota kyllä yllätti mut, sillä siellä oli useita valvojia pitkin rantaviivaa, jotka vihelti heti pilliin jos joku yritti lähteä yhtään kauemmaksi. Kauempia tyrskyjä sai kokeilla ainoastaan venekyydillä ja olihan se mukavaa. Mangaloren reissu päättyi hienoon auringonlaskuun tuolla Panambur Beachillä ja sitten pitikin kiiruhtaa takasin hotellille ja Bangaloren bussiin. Päätin, että kolistelu yöjunalla ainakaan yksikseen reissatessa ei oo mun juttu ja tuhlasin kolminkertaisen hinnan ilmastoituun luksusbussiin (suomalaisittain ihan tavallinen bussi) ja maksoin  siitä melkeen kokonaiset 10 €. Tänään olenkin sitten kerännyt voimia alkavaan kouluviikkoon. Saapa nähdä onko se ensimmäinen kokonainen kouluviikko vai mahtuuko sinnekin vapaita väliin... Muistona Mangaloren Beachiltä kuivuu parvekkeella kasa meritähtiä, joita paikalliset minulle lahjoittivat kilvan kiitokseksi juttuhetkistä ja jouduin lopulta sanomaan, etten tarvitse enempää :)