Graduation day 2011

Takana on ensimmäinen kokonainen kouluviikko ja kyllä täytyy sanoa, että koville otti ja olin todella viikonlopun tarpeessa. Miten voikin 8 h koulupäivät tuntua täällä niin pitkiltä. Tosta ajasta on kyllä useimmiten puolet pelkkää istuskelua ja odottelua ja se kai se päivät tekeekin niin väsyttäviks, ku pitää van istua ja odottaa epätietosena, et mitähän sitten tapahtuu... Tuleeko joku pitämään tuntia vai ei. Musta tuntuu ku mulle olis joku syysväsymys iskeny tänne asti. Liekö se täällä sitten tuo kuumuus ja auringonpaiste, mikä saa aikaan sen, et oon kokoajan tosi väsynyt, nukuinpa kuinka paljon hyvänsä ja voiskohan tällä niin totaalisesti erilaisella ruokavaliollakin olla osuutta asiaan. Siispä en tällä viikolla jaksanu tehä enää oikeestaan mitään ihmeellistä koulupäivien jälkeen. Muutamana iltana kävin etsimässä itselleni jotain vähän hienompaa asua koulun valmistujaisjuhlaan ja siinä se.

Lauantai-iltana oli koulun jalkapallokentällä iso Graduation 2011 -juhla ja meidät vaihtarit kutsuttiin sinne oikeen kunniavieraina. Tosin olin ainoa joka pääs paikalle, kun niin myöhään saatiin tieto. Kyse olikin vielä pikkusen isommasta tapahtumasta, mitä olin osannu odottaa ja oli totisesti kokemisen arvoinen tilaisuus. Välillä meinasi tosin pitkästyttää, kun jokainen professori piti vuorotellen puheita ja vasta näiden monien muodollisuuksien ja valan vannomisen jälkeen päästiin jakamaan todistuksia niille kaikille 3000: lle valmistuvalle. Kuten niin tavallista ni täällä voi yleensä aina kaikkiin ihmislukuihin lisätä vähintään yhden nollan Suomeen verrattuna.  Perinteisiin juhlakuvioihin kuului mm. että päästettiin ensin lintuparvi häkistä lentoon ja sen jälkeen DSI: n värein siniset ja keltaiset ilmapallot täyttivät taivaan. Minuthan tosiaan vietiin istumaan pehmustetuille VIP-paikoille, missä mulla oli kyllä jokseenkin nolo olo kaikkien professorien ympäröimänä. Tapahtumaan osallistui myös yks suomalainen opettaja ja hän joutuikin sitten vastaavasti istumaan pääprofessorien kanssa esiintymislavalle. Todistuksenjaon aika loppuvaiheessa mulle iski melkoinen paniikki, kun mua tultiin yht´äkkiä hakemaan kans lavalle. Ensin istuin ihan tyhmänä lavan taka-osassa ja ihmettelin, et mitä mää täällä teen. Meninki ihan paniikkiin ku mua ruettiin sit työntämään lavan eteen. Mutta huojennuin pikkusen, kun mulle selitettiin, et ei mun tarvii muuta ku vastaanottaa kukkapuska ja eräs professori toivotti minut tervetulleeksi Intiaan. Eipä oo Suomessa ihan tottunu tämmösiin huomion osoituksiin. Kun viimeinenkin insinööri ja fysioterapeutti oli lopulta sanut todistuksensa, huipentui juhla mahtavaan ilotulitukseen. Täytyy myöntää, etten ennen ole vastaavaa nähnyt ja se kestikin vaikka kuinka kauan. Raketit ammuttiin siitä ihan viereisen kerrostalon katolta ja musta tuntu et ne jäi paljon matalammalle mitä Suomessa. Mua meinas hirvittää, kun tuhkat tuli palavina kipinöinä maahan asti ja esiintymislavan katolla kävi vaan ropina kun tuhkakokkareita tippu taivaalta. Niitä saiki sit nyppiä omistakin hiuksista illalla asunnolla. Lopuksi sytytettiin vielä kirjoitusraketti. Kaikki ympäröivät rakennukset oli koristeltu erilaisin värikkäin "jouluvaloin" ja olinkin kerennyt ihmetellä, miksi valokaapelilta näyttävä "Happy graduation day 2011" porttia ei oltu sytytetty, mutta kyse olikin raketista. Sytytyslankaan tuikattiin tuli ja savun ja rätinän lomassa syttyivät värikkäät kirjaimet yksi kerrallaan ja koko teksti paloi sitten jonkun 5 min. Sitten laulettiin vielä orkesterin säestämänä Intian kansallislaulu ja siirryttiin ruokailemaan. Ettei mun tarviis olla yksin, ni mut sitten sijoitettiin tään suomalaisen opettajan viereen koulun isoimpien herrojen pöytään. Taas mua hävetti, mutta ei auttanut... Ruoka oli hyvää ja mausteitakin oli kerrankin sopivasti, ettei tarvinnut itkemään alkaa siinä paria astetta hienommassa seurassa...

Valmistuvia opiskelijoita odottamassa juhlallisuuksien alkua

Professoreja esiintymislavalla

Juhlakansaa

Tekstiraketti oli kokonaan uusi tuttavuus minulle

Tämä päivä hurahtikin sitten Bangaloreen tutustuessa. Suuntasin City Markettiin, eli taas tuommoselle eräänlaiselle torialueelle ja voi että nautin siellä käppäillä ja kulkea. Mikä siinä onkaan niin kiehtovaa? Se on niin aitoa elämää, myyjiä vierivieressä, värien, äänien ja hajujen kirjoa. Aivan ihanaa seurattavaa! Totesinkin taas jälleen tänään, et nää on mulle kaikista parhaita nähtävyyksiä! On se niin erilaista katseltavaa ku Suomen Citymarketit. Porukkaa oli liikkeellä ihan tosi paljon ja olinki siellä turistina paikallisten joukossa milloin kenenkin kuormankantajan tiellä, ilman kiirettä tai varsinaista päämäärää, paikalla vaan huvikseen pyöriessäni. Hajusta päätellen kala ja lihaosasto olis kans löytynyt jostakin lähistöltä, mutta se jäi tällä kertaa katsastamatta.

 

 Marketin vilinän jälkeen suuntasin sitten oikeen varsinaiseen turistinähtävyyteen läheiseen Tipu Sulttaanin palatsiin. Ja totesin vaan, ettei kyllä ollut hintansa väärti. No joo, 100 rupiaa tuntuu täällä isolta rahalta (1,5 €), varsinkin, ku paikalliset maksaa vaan 5 rupiaa. Jos Suomessa perittäis jossakin ihon värin mukaan eri hinta ni kyllä olis rasistista ja syrjintää ja mitä kaikkee, mut täällä turisti maksaa kaameista julkisista kyykkyvessoistakin paikallisia enemmän, eikä auta inistä. Joo, oli siellä ihan hienoja puupilareita ja kattokoristuksia, mut siinä sen palatsin nähtävyydet sit tais ollakin. Mangaloressakin menin intoa puhkuen saman sulttaanin linnan raunioille ja petyin pahemman kerran ku paikalla oli yksi mitätön torni. No ehkä noista tuonkaltaisista nähtävyyksistä sais enemmän irti kaverin kans käydessä ja yksikseen on helpompi nauttia värikkäästä torielämästä. Onpahan nyt kuitenki nähty. Kävin mä tään päivän reissulla myös yhdessä ihan hienossa marmoritemppelissä. Täällä ei-hindutkin usein pääsee sisään temppeleihin, kun jättää kengät oven ulkopuolelle, mutta valokuvia ei saanut ottaa. Palatsissa ollessani yllätti kunnon monsuunisade pitkästä aikaa. Vettä jos tulee savista kaataen, ni ei siinä sateenvarjostakaan paljon ole hyötyä, mutta eipä tuo haitannut. En kyllä pysty kuvittelemaan, millaisia kadut on varsinaisen monsuunikauden aikana, sillä niin hetkessä kadut lainehtii ja autot ui akseleitaan myöten vedessä. Siellä, mistä sattuu löytymään joku viemärin tapainen kohoaa komea suihkulähde, kun vesi tulvii yli.