Seikkailu suuressa ja värikkäässä Intiassa on alkanut... Saavuttiin muiden suomalaisten vaihtareiden kanssa tänne Bangaloren miljoonakaupunkiin maanantaina 19. päivä ja nämä ensimmäiset päivät onkin vilahtanut nopeasti kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen tutustuessa. Matka tänne sujui uskomattoman sujuvasti, eikä tullut oikeastaan mitään suurempia mutkia matkaan. Päästiin siis turvallisesti perille, mutta siihen se turvallisuus taisi sitten loppuakin. Todellinen seikkailu alkoikin oikeastaan Bangaloren kansainväliseltä lentokentältä, josta oli majapaikkaan matkaa jotain 30 - 40 km. Päätiet täällä on ihan hyväkuntoisia ja parhaillaan taisi olla samaan suuntaan jopa neljäkin kaistaa, mutta kun liikkeellä on tosiaan miljoonat kulkuneuvot eikä liikennesääntöjä ole minkäänlaisia tai kai niitä on olemassa, kun teiden varsilla on kylttejä "FOLLOW TRAFFIC RULES", mutta nämä ovatkin vain yleihyödyllisiä neuvoja, samoin kuin kyltti "WEAR HELMET AND BE SAFE". Liikenne on lisäksi vasemmanpuoleinen, joten tämä saa liikenteen tuntumaan vieläkin kaaosmaisemmalta. On täällä jotain samaakin, kuin Suomessa, nimittäin erilaisia töyssyjä ja hidasteita on tuon tuostakin, toisn nopeusrajoituksia ei sitten olekaan, eikä töyssyihinkään aina muisteta jarruttaa ainakaan kovin aikaisessa vaiheessa ja sen kyllä kyydissäolija tuntee...Teiden leveydet myös hyödynnetään kokonaan, sillä jos kaistoja on käytössä kaksi, on tiellä rinnakkain lähes jatkuvasti 3 - 5 kulkuneuvoa. Jos ohittaessa jää toiseen ajoneuvoon väliä 10 cm ni se on jo ihmeen paljon. Olinhan minä osannut tähän liikenteesen hieman varautua, sillä olihan se liikenne melkoista Kathmandussakin silloin pari vuotta sitten, mutta tämä onkin vielä huomattavasti isompi kaupunki ja täällä on ihmisillä omia autoja paljon enemmän. Sain sulkea tuon ensimmäisen matkan aikana kymmeniä kertoja silmäni ja olin ihan varma, että rysähtää. En voi silti muuta ku ihmetellä miten hyvin nämä kuskit täällä autojaan käsittelee, sillä niin pienistä raoista ne saa autonsa mahdutettua ja pysäytettyä muutamaa senttiä ennen edellä ajavan perää. Ja töötti raikaa koko ajan!!! Toisaalta sillä myös informoidaan, että aijotaan ohi tai ollaan tulossa risteyksestä, mutta muistetaan painaa myös aina kun edelläajavan perä tulee näkyviin. Vajaa pari tuntia tuo ensimmäinen matka kesti, mutta lopulta selvittiin kumminkin oikeaan osoitteeseen, tosin muutaman mutkan kautta kylläkin. Täällä on nimittäin aivan tyypillistä, että kuski sanoo tuntevansa osoitteen, mutta todellisuudessa osaa lähialueelle ja navigaattorina toimii toiset taksi- ja riksakuskit. Meillä tämäkään ei tosin tällä kertaa riittänyt, vaan kaivoin lopulta laukustani hotellin johtajan puhelinnumeron, johon pyysin kuskia soittamaan ja niin me väsyneet matkalaiset päästiin lopulta onnellisesti perille majapaikkaamme The Taverniin.
 |
| Ai mitkä turvavälit? (Taksin etuikkunasta kuvattua) |
|
|
 |
| Siellä tallustelevat pyhät lehmät tienpientareella. Yllättävän hyvin ne ovat oppineet pysymään poissa valtaväyliltä ja mutustelevat ruohoa teiden varsilta | |
|
|
 |
| Tässä parvekkeeltani avautuva näkymä |
 |
| Voi koiraparkaa! Tässä yksi kulkukoira pötköttelee majapaikkamme edustalla |
Kun lähettiin sitten ensimmäisen kerran käppäilemään lähiympäristöön, totesin, että autossa sentään saattoi yrittää luottaa kuskin ajotaitoon liikenteen sekamelskassa, mutta jalankulkijana on aivan turvaton. Kypärän käyttö olis totisesti suotavaa myös jalankulkijoille... Minä olin tuolla kaduilla kuin joku pieni pelokas eläin. Autoja, mopoja, riksoja ja muita kukuneuvoja tulee kokoajan jokasuunnasta ja niitten kans pitää olla tarkkan, mut lisäks pitää katsoa kokoajan mihin astuu, ettei putoa esim. viemärikuiluun, kun yht´äkkiä puuttuukin kivetyslaattoja ja edessä on ammottava aukko, minkä yli pitää loikata. Likaa ja roskia on kaikkialla, mutta jos unohtaa hetkeksi katsoa eteensä voi tuntea tuoreen lehmänlannan tirskuvan varpaiden välistä, kuten eräälle meistä suomen turisteista jo ehti käydä. Tästä meidän matkustajakodilta kun lähtee käppäilemään ni pääsee nää muutamat pikkukorttelit ihan sujuvasti teitten reunoja, mut ongelmat alkaakin siinävaiheessa kun pitäisi ylittää katu. Tuolla päätiellä on kaks kaistaa molempiin suuntiin, mikä tarkottaa sitä et ajoneuvoja on tosiaan rinnakkain tulossa USEITA. Toi on neljän tien risteys ja siinä on jopa jonkunsorttiset liikennevalot, mitä valtavirta noudattaa. Paikallisethan puikkelehtii siellä autojen väleissä ihan sujuvasti, mutta minä en kertakaikkiaan uskalla. Ainoa hetki juosta jäniksenä tien yli on silloin kun päätielle vaihtuu punaiset valot. Jos on heti valmiina ryntäämään, voi tien ylittää jopa kohtuullista turvallisuutta tuntien, mutta jos jää yhtään aikailemaan niin kääntyviä autoja alkaa virrata ja saa taas pelätä henkensä puolesta ja loikkia kunkin ajoneuvvon edestä henkeä pidätellen ja samassa auto suhahtaakin muutaman sentin päästä ohi, huh! Paikallisia kyllä naurattaa meidän äkkinäiset kauhistuneet loikkaukset pois alta, mutta en kertakaikkiaan voi kovin rauhallisena pysyä, jos auto tulee töötti pohjassa suoraan kohti, eikä ole meininkiäkään hiljentää vauhtia. Pikkuhiljaa tähän liikenteeseen kuitenkin tottuu... Ei sillä että pelottaisi yhtään vähemmän, mutta ei tarvii kumminkaan ihan vauhkona hyppiä pois autojen tieltä.
Eilen olin ekaa kertaa liikenteessä ihan yksin ja oli ihana huomata, että sain silti kulkea ihan rauhassa kenenkään häiritsemättä ja oli turvallinen olo. Ainoastaan ohi ajavien kuorma-autojen lavoilla matkustavat nuorisojoukot saattoivat intoutua porukalla huutamaan Hello madam ja huiskuttamaan, mut niille riittää pelkkä kädenhuiskautus takaisin. Kävin sitten tutustumassa parin kilometrin päässä sijaitsevaan yhteen Etelä-Intian suurimmista ostoskeskuksista "Royal Meenakshi Mall". Tosi hieno paikka se olikin ja sieltä löyty liikettä jos jonkin moista, myös tuttuja brändejä, kuten The Body Shop ja Reebook sekä McDonald´s tietenkin, tosin kanapihveillä ja tulisilla masuteilla höystettynä. Niinpä päätin intialaistua sen verran, että ostin ensimmäiset puuvillatunikat. Täällä pääosa naisista käyttää "Saria" eli metritolkulla kangasta kiedottuna ympärille. Tällainen asu olisi minulle ehkä vähän turhan haastava pukeuduttava, joten tämä erityisesti nuorempien naisten suosima tunikatyyli on just sopiva minulle. Kauppakeskuksessa olikin kymmeniä isoja liikkeitä, mitkä myi pelkästään intialaisia naisten vaatteita. Voi sitä väriloistoa, mutta osasin sentään jotain lopulta ostaa itsellekin. Näissä asiuissa on muutenkin huomattavasti viileämpi olla, kuin tiukoissa t-paidoissa. Tämän kauppakeskuksen ainut huonopuoli oli siinä et hinnat olivat aika lähellä länsimaista tasoa, tosin mäkkäristä sai aterian parilla eurolla.
Nämä ensimmäiset pivät on ollut pilvisiä, joten lämpötila on pysynyt alta 30 asteen, ehkä jotain 26 astetta tai sinne päin, mikä on kyllä sopinut oikein hyvin meille, jotka vasta totutellaan näihin lämpötiloihin. Täällä on kuulema nyt melko viileää, sanovat intialaiset :)
 |
| Intialaisia ostoksia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti